![]() | [29/05/06 12:21] Kuinka moni hyväksyisi työnantajan esityksen vuosityöajan 50 tunnin pidentämisestä korvauksetta? Ei kukaan, mutta käytännössä moni tekee työpäivässä vartin tai enemmän palkatonta työtä, jolloin lopputuloksena on lähes puolentoista viikon pidennys vuosittaiseen työaikaan. | |||
|
| ![]() |
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Ammattiliitto Suora arvioivat, että työnantajat saavat yksityisillä palvelualoilla varovaisestikin arvioiden yli 5000 kokoaikaista työpaikkaa vastaavan työpanoksen ilmaiseksi vuodessa. Koska näistä piiloylitöistä ei makseta palkkoja eikä työnantajamaksuja, myös yhteiskunta ja verottaja jäävät osattomiksi. Palvelualoilla yksi piiloylityön aiheuttaja on väärin mitoitettu työmäärä suhteessa työaikaan, jolloin työntekijällä ei ole mahdollisuuksia suoriutua töistään normaalissa työajassa. Työnantaja voi tyytyväisin mielin olla palkkaamatta riittävästi työntekijöitä, koska voi luottaa siihen, että työt hoituvat aina jollain tavalla muutenkin. Piiloylityötä on kaikki se työ, mitä ei merkitä työaikakirjanpitoon ja joka jää näkymättömiin. Sen sijaan ylityö on selvästi eri asia, koska siitä sovitaan ennakkoon, maksetaan korvaus ja se merkitään työaikakirjanpitoon. Piiloylityöt ovat koko työyhteisön asia. "Ongelman ratkaisu alkaa siitä, että työmäärät otetaan puheeksi työpaikkojen palavereissa ja kokouksissa", evästävät liittojen puheenjohtajat Tarja Lankila Suorasta ja Ann Selin Pamista. Asennemuutokseen menee aikaa, mutta se on ainoa ratkaisu. Nykyiset työmäärät ovat jo ilman ylitöitä suuret. PAM ja Suora aloittavat yhteisen kampanjan palkattomien piiloylitöiden kitkemiseksi. Työpaikoille levitettävässä materiaalissa herätetään huomaamaan haamujengin pieneksi jäävä palkka ja neuvotaan, miten tilanteeseen saadaan muutosta. Liitot muistuttavat, että tyytyväinen ja töissään jaksava henkilöstö on myös asiakkaiden ja sitä kautta yritysten etu. | ||
|
29/05/06 12:21 |