Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | Medialle | På svenska | In English | Rekisteröidy käyttäjäksi | Kirjaudu tästä Jäsensivuille  

Rahoitusalan palkkaillat kiinnostavat



  [30/10/06 10:32]

Rahoitusalan palkkausjärjestelmäuudistuksen kariutumisesta seuraa jatkotoimia, joista yksi osa on syksyn palkkaillat. Mukaan tulevat saavat hyödyllisen tiedon lisäksi taskulaskimen.



  
Tilaisuuksien paikkakunnat ovat Helsinki, Oulu, Turku, Kuopio, Tampere, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Rovaniemi, Joensuu, Maarianhamina, Lahti, Kajaani ja Lappeenranta.

Oulussa kokoonnuttiin Suoran puheenjohtajan Tarja Lankilan johdolla 20. syyskuuta. Mukana oli kaikkiaan kolmekymmentä osuuspankkilaista, säästöpankkilaista, nordealaista ja sampopankkilaista.
Myös muualla suoralaiset ovat lähteneet innokkaasti mukaan. Esimerkiksi Kuopiossa 11. lokakuuta Raili Vuojolaisen vetämässä illassa mukana oli 41 suoralaista.
Turussa 1. marraskuuta imoittautuneita on puolensataa. Aihe on ajankohtainen ja kiinnostava.



Kaikkiin jäljellä oleviin tilaisuuksiin ehtii ilmoittautua muutamaa päivää ennen kutakin tilaisuutta nettisivuilla OMAsuoran kautta. Sieltä löytyvät Palkkaillat. Klikkaa alempana löytyvää ilmoittautumislinkkiä!

Palkat puheeksi

Palkkaus ja työn vaativuus kannattaa ottaa puheeksi myös työpaikoilla yhteisissä palavereissa ja ammattiosastojen kokouksissa. Vaikuttamalla kaikki yhdessä samaan suuntaan teemme tahtomme selväksi myös työnantajien edustajille.

Oheiset ilmoitukset julkaistiin Helsingin Sanomissa alkukesästä.

Tavoitteena oli tuoda julkisuuteen pankkien modernissa ja siistissä bisneslookissa oleva tahra, kun ne eivät halua hoitaa kuntoon tällaista perusasiaa – palkkausjärjestelmää ja vaativuusluokittelua.

Huipputuottavat pankit eivät arvosta toimihenkilöitä. Hyvää tulosta pitäisi seurata hyvä palkkakehitys, mutta pankit ovat toista maata. Hyöty menee omistajille ja johdolle.

Suora on muistuttanut, että on myös työnantajan etu, kun alalle saadaan toimiva, työn vaativuutta vastaava ja motivoiva palkkausjärjestelmä. Nykyinen palkkausjärjestelmä on 25 vuotta vanha eikä se tunnista nykyisiä töitä.

Uuden palkkausjärjestelmän rakentamisen kynnyskysymykset Suoralle ovat olleet:

- kilpailukykyinen ansiokehitys
- palkka työn vaativuuden mukaan
- pelisäännöt ja yksilön turva.

Kenenkään reaalipalkka ei saa laskea.

Työnantajaliitto tyssäsi keväällä hankkeen. Pankit eivät suostuneet edes vaativuusluokittelun testaukseen.


Ilmoittautumiset iltoihin


  
  



30/10/06 10:32