|
Päivärahan suuruus määräytyy vähintään 34 (8 kk) viimeisen viikon palkkatulojen perusteella. Katso sivu: Oikeus työttömyyspäivärahaan, Palkkatuloksi katsotaan myös ateriakorvaukset ja ylityöt. Sen sijaan lomarahoja, lomakorvauksia ja muita ylimääräisiä palkkioita ei huomioida. Päivärahan perusteena olevaa palkkatuloa määritellessä vähennetään 3,5 % työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksua (tel-maksu). Ansiosidonnainen päiväraha muodostuu peruspäivärahan suuruisesta 25,63 euron perusosasta sekä tulojen mukaan määräytyvästä ansio-osasta. Ansio-osa on 45 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta, taitekohta on 2691,15 euroa jonka jälkeen ansio-osa on 20 % ylittävältä osalta. Korotettu ansio-osa on 57,5 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta, taitekohtaan 2691,15 euroa asti, jonka jälkeen ansio-osa on 35 % ylittävältä osalta. Muutosturvan ansio-osa on 65 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta, taitekohta on 2691,15 euroa, jonka jälkeen ansio-osa on 37,5 % ylittävältä osalta.
Täysi ansiopäiväraha lapsikorotuksineen voi enimmillään olla 90 prosenttia päivärahan perusteena olevasta päiväpalkasta, kuitenkin vähintään lapsikorotuksilla korotetun peruspäivärahan suuruinen. Jos henkilöllä on oikeus korotettuun tai muutosturvan ansio-osaan, voi täysi ansiopäiväraha lapsikorotuksineen olla enintään yhtä suuri kuin ansiopäivärahan perusteena oleva päiväpalkka.
Esimerkki päivärahan määrittelystä Henkilön keskimääräinen kuukausipalkka on ollut 1700 euroa. Siitä vähennetään 3,5 % tel-maksua. Vähennyksen jälkeen palkka on 1640,50 euroa, joka on päivärahan perusteena oleva palkka.
1640,50 e : 21,5 = 76,30 e (perustepalkka : laskennalliset työpäivät = päiväpalkka) 1700 euron tuloilla päiväraha on 48,43 e/päivä. Esimerkki 2 Henkilölle, jolla on oikeus korotettuun ansio-osaan, voidaan maksaa korotettua ansio-osaa. Korotettu ansio-osa on 57,5 % päiväpalkasta ja kun kuukausipalkka ylittää 2306,70 euroa, osuus on 32,5 prosenttia. Edellisen esimerkkin tiedoilla korotetun ansio-osan suuruus lasketaan kuten edellinen esimerkki, mutta eri ansioprosentilla.
1640,50 e : 21,5 = 76,30 e 1700 euron tuloilla päiväraha on 54,77 euroa, kun henkilöllä on oikeus korotettuun ansio-osaan.
Päivärahan määritys uudelleen HUOM! Edellä mainittu säännös ei koske seuraavia tilanteita:
Päivärahan määritys uudelleen osa-aikatyöntekijöillä
Työttömyyspäivärahakauden kesto 500 päivän laskeminen aloitetaan alusta, kun henkilö on ollut 34 viikkoa sellaisessa työssä, jossa viikkotyöaika on ollut vähintään 18 tuntia. Tätä työaikaa voi kerätä 24 kuukauden ajalta. Työttömyyspäivärahan lisäpäivät ennen vuotta 1950 syntyneillä Henkilöllä, joka on täyttänyt 57 vuotta ennen kuin 500 päivää on tullut täyteen, on oikeus saada työttömyyspäivärahaa sen kuun loppuun, jolloin hän täyttää 60 vuotta. Tämän jälkeen hänellä on mahdollisuus hakea työttömyyseläkettä. Työttömyyseläkkeeseen edellytetään 60 vuoden ikää ja 500 päivän enimmäismäärän täyttymistä. Työttömyyspäivärahan lisäpäivät vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneillä Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneillä henkilöillä ei enää ole oikeutta työttömyyseläkkeeseen. Heillä on oikeus lisäpäiviin, jos henkilö on täyttänyt 59-vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan täyttymistä ja henkilöllä on 500 päivän täyttyessä työeläkkeeseen oikeuttavaa työtä viimeisen 20 vuoden aikana vähintään viisi vuotta. Lisäpäiviä voidaan maksaa eläkkeen alkamiseen asti, kuitenkin korkeintaan 65 vuotiaaksi. HUOM! Tukipakettiaika vaikuttaa työttömyyseläkeoikeuteen. Tarkista omasta eläkekassastasi tukipaketin vaikutus mahdolliseen tulevaan työttömyyseläkkeeseen. 500 päivän enimmäismäärän täytyttyä henkilö voi hakea Kelan maksamaa työmarkkinatukea, jota maksetaan 180 päivän ajan (vajaa 8 kuukautta) ilman tarveharkintaa ja sen jälkeen tarveharkintaisena. Työmarkkinatuki on 25,63 e/pv + lapsikorotukset.
Työttömyyskassa antaa päivärahan myöntämisestä kirjallisen päätöksen ja maksuilmoituksen. Maksuilmoituksen mukana tulee jatkohakemuslomake, jolla päivärahaa voi hakea edelleen. |
Edellinen (Jos jäät työttömäksi)
Alkuun (Työttömyyskassan etusivu)
|
|
5.2.2010 12:41 |