Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | Medialle | På svenska | In English | Rekisteröidy käyttäjäksi | Kirjaudu tästä Jäsensivuille  

Palkkaus





Palkka on työnantajan maksama korvaus tehdystä työstä. Ammattiliitto Suora neuvottelee kaikkien edustamiensa alojen työehtosopimuksissa myös vähimmäispalkoista.

Tärkein palkan suuruuteen vaikuttava asia on tehdyn työn sisältö eli vaatimukset, jotka tiettyyn tehtävään on asetettu. Lisäksi palkkaan vaikuttaa työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten koulutus, kokemus ja suoriutuminen. Ne muodostavat palkan henkilökohtaisen osan. Hyvin tehdystä tuloksesta voidaan puolestaan palkita tietynlaisin tulospalkkioin tai henkilöstörahaston avulla. Palkan määräytyminen sekä vähimmäispalkkatasot vaihtelevat eri aloilla. Me Suoran toimistossa autamme jäseniämme arvioimaan palkan suuruutta ja oikeudenmukaisuutta sekä neuvomme miten palkkauksessa esiintyviä epäkohtia voi korjata. Mikäli et ole vielä liittynyt jäseneksi, voit tehdä sen kätevästi tästä linkistä.

Tuoreimmat palkkatiedot esimerkiksi rahoitusalalta on lokakuulta 2009. Silloin kaikkien rahoitusalalla toimivien palkansaajien säännöllisen työn keskiansio oli 3540 euroa kuukaudessa. Luku sisältää kiinteän kuukausipalkan lisäksi työaikalisät, luontoisedut sekä provisiot. Tulospalkkiot, lisä- ja ylityökorvaukset sekä lomarahat eivät puolestaan sisälly kyseiseen euromäärään.

Tärkeää palkkaukseen liittyvää tietoa olemme jäseniämme varten koonneet Palkkasivustolle. Kannattaa perehtyä sivustoon ajan kanssa, jotta palkka-asiat ovat kunnossa ja henkilökohtainen palkkaus motivoi tekemään entistä parempaa työtä.





Vinkkejä kehityskeskustelua varten


Kehityskeskustelulle voidaan eri työpaikoilla asettaa erilaisia painotuksia, mutta perustavoitteet ovat yleensä samoja.


Niitä ovat:

- Osaamisen kehittäminen ja oppiminen

- Luottamuksen ja yhteistyön vahvistaminen

- Työsuorituksen arviointi sekä

- Rakentava palaute puolin ja toisin.


Hyvään kehityskeskusteluun kannattaa panostaa. Tämän vuoksi myös huolellinen valmistautuminen on tärkeää.


Työntekijänä voit pohtia vaikkapa seuraavia asioita:


1) Mikä on työtehtäväsi ja työtilanteesi tällä hetkellä?
Mikä on hyvin? Mikä mättää? Mikä auttaa jaksamaan? Mikä vie voimavaroja?


2) Mitkä ovat työsi tavoitteet ja miten olet niissä onnistunut?


3) Miltä yrityksesi tulevaisuus näyttää? Entä miltä työyksikkösi tulevaisuus näyttää? Mitä uhkia on näköpiirissä? Mitä mahdollisuuksia tulevaisuus tarjoaa?


4) Miten työssäsi tarvittava osaaminen on muuttunut? Mitä muutoksia siihen on tulossa?


5) Miten itse arvioit omaa osaamistasi? Miten sinun osaamisesi vaikuttaa työyhteisösi suoritukseen ja tulokseen?


6) Mihin olet tyytyväinen työssäsi? Mistä innostut?


7) Onko toimenkuvasi ja palkkasi ajan tasalla?


8) Mitä odotuksia Sinulla on työsi, urasi ja palkkakehityksesi suhteen? Miten ehdotat työtehtäviäsi kehitettäväksi ja minkälaista palkankorotusta esität itsellesi?


9) Millaista koulutusta ehdotat itsellesi?


10) Mitä henkilökohtaisia asioita haluat ottaa keskustelussa esille?


11) Mitä palautetta haluat antaa esimiehellesi?



Vinkkejä kehityskeskustelua varten
Kehittämiskeskustelu





Palkantarkistusesityslomake (vain luottamustoimisille, vaatii kirjautumisen)







25.3.2010 10:31