Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | Medialle | På svenska | In English | Rekisteröidy käyttäjäksi | Kirjaudu tästä Jäsensivuille  

TTT: Isyysvapaasta hyötyy myös työelämä

Työ Terveys Turvallisuus -lehden haastattelema Jouni Varanka: Isän vanhempainvapaasta hyötyy myös työelämä

"Bruttokansantuotteen sijasta kansakunnan menestystä voisi mitata myös brutto-onnellisuudella. Sitä isien vanhempainvapaa kasvattaisi", sanoo lähes kymmenen vuotta tasa-arvotyötä tehnyt Jouni Varanka  26. tammikuuta ilmestyvässä Työ Terveys Turvallisuus-lehdessä ( 1/2010).

Varangan mukaan isien vanhempainvapaan yleistyminen pehmentäisi kulttuurista ilmapiiriä ja inhimilliset arvot saisivat enemmän tilaa. Varanka työskentelee nykyisin suunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Strategia- ja kehittämisyksikössä, ja hänellä itsellään on kokemusta kahdesta perhevapaasta, yhteensä 11 kuukauden verran.

Varanka kehottaa pohtimaan, mitä hyvä elämä itse kullekin on ja onko ura isyyttä tärkeämpi. "Työssä menestyminen ei vaadi kaiken muun uhraamista. Esimerkiksi monilla Nobel-palkituilla on perhe ja muutakin elämää kuin työ, vaikka he ovat alansa kirkkainta huippua."

Vanhemmuus voi jopa edistää työssä menestymistä: se lisää sosiaalisia taitoja, tehokkuutta ja organisointikykyä. "Esimerkiksi johtajien pitää nykyisin osata motivoida ja kannustaa. Lasten kanssa isätkin voivat harjoitella näitä taitoja - eivät ne ole vain naisten synnynnäisiä ominaisuuksia."

Varanka itse kokee olevansa nyt taitavampi työntekijä kuin ennen vanhemmaksi tuloaan. "Siedän paremmin väsymystä ja hyväksyn omia virheitäni sekä sitä, etteivät asiat aina mene niin kuin itse haluan." Eri tutkimukset viittaavat siihen, että isien vanhempainvapaa myös lisää puolisoiden tyytyväisyyttä töiden jakamiseen ja parisuhteeseen, mikä pienentää eroriskiä. Suomessa isyysloman pitää noin 73 prosenttia isistä, mutta vanhempainvapaalle isistä jää alle 18 prosenttia.



26.1.2010 12:58